Neuvokas kansa keksii keinot

Neuvokas kansa keksii keinot

Suomalaisia lyödään nyt kovalla kädellä: samaan aikaan nousevat vauhdilla niin kuluttajahinnat, energian hinta kuin lainakorotkin. Viime uutiset ovat kohkanneet vielä hiilinielujen romahduksesta.

Ei ole ihme, jos suomalaiset tuntevat turvattomuutta tulevaisuuttaa miettiessään. Onneksi olemme kuitenkin toimeen tarttuva kansa. Se näkyy muun muassa siinä, että olemme energiaa säästämällä nopeasti ja merkittävästi pienentäneet sähkönkulutusta.

Hyvinvointiyhteiskunnan tinkimätön periaate on, että heikoimmista huolehditaan. Tämänhetkisessä talouskurimuksessa tämä merkitsee erityisesti sitä, että niille, joihin sähkön hinnan äkillinen moninkertaistuminen iskee ankarimmin, on pystyttävä luomaan helpotusta.

Kansalaisten talousahdinko on päällä juuri nyt, mutta koko Suomi on itse asiassa samassa jamassa pidemmälle katsottaessa. Valtiovarainministeriön virkamiesten mukaan julkista taloutta on vahvistava yhdeksällä miljardilla eurolla kahden seuraavan vaalikauden aikana.

VM:n lausunto pitää ottaa vakavasti. Jatkuva velkaantuminen lisää huolta julkisen talouden kantokyvystä. Yksinkertaisesti kyse on siitä, voimmeko pitää yllä nykyisen kaltaista hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen palveluja jatkossa vai emme. 

Julkisen talouden vahvistaminen tarkoittaa, että on pystyttävä sekä kipeisiin leikkauksiin ja verouudistuksiin mutta myös rohkeaan rakenteiden perkaamiseen ja sijoituksiin osaamisen kehittämiseksi ja kasvun takaamiseksi. Hyvin merkittävä keino on työn tuottavuuden parantaminen.

Keskusjärjestö STTK:n tuoreen kyselyn mukaan suomalaiset toivovat seuraavan hallituksen painopistealueiksi erityisesti energiapolitiikkaa, sosiaali- ja terveyspolitiikkaa, turvallisuuspolitiikkaa sekä koulutuspolitiikkaa. 

Kestävä julkinen talous takaa parhaiten kaiken sen, mitä suomalaiset tulevaisuudeltaan haluavat. Kansalaiset kaipaavat hyvää, ennustettavaa ja turvallista tulevaisuutta, nyt ja tulevina vuosina.

Luotan suomalaisten neuvokkuuteen. Miksikö luotan? Siksi, että Suomen kansa on historiansa aikana kerta toisensa jälkeen etsinyt keinot mitä hankaluuksia kohtalo on eteemme tuonutkaan.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti