Vaalikampanja vauhtiin

Vaalikampanja vauhtiin

Vaalikampanja-avaus 10.12. 2022, Mikkelin tori

Hyvät mikkeliläiset, hyvät eteläsavolaiset,

Tervetuloa mukaan avaamaan vaalikampanjaani, joka tähtää siihen, että saamme Mikkelistä eduskuntaan oman kansanedustajan neljän vuoden tauon jälkeen.

Suomalaiset ovat vuosisatojen ajan näyttäneet, että sitkeys, luovuus, neuvokkuus ja talkoohenki voittavat kovankin onnen. Kauniista, mutta karusta maankolkasta on monien melskeiden keskellä luotu yksi maailman parhaista maista.

Juuri nyt loppuvuodesta 2022 ovat suomalaisten saavutukset uhattuina. Ulkoiset vaarat ovat etenkin Venäjän hyökkäyssodan vuoksi nousseet hälytystasolle.

Seuraavan hallituksen työlistalla on kaksi erittäin suurta urakkaa. Maan talouden tasapainottaminen on saatettava matkaan. Jokaisen suomalaisen on kannettava kortensa kekoon, jotta ilmastonmuutos ja luontokato saadaan pysäytettyä. Ratkaisun avain on siinä, että saamme fossiilisten polttoaineiden käytön maailmanlaajuisesti kuriin.

Suomen talouskasvu nojaa yrityksiin, niiden kykyyn ja haluun investoida. Mitä paremmin yrityksillä menee, sitä paremmat oltavat meillä suomalaisilla on. Meidän on huolehdittava, että yrityksillä on tilaa synnyttää työpaikkoja, verotuloja ja vientiä.

Työllisyysaste on saatava seuraavalla hallituskaudella 80 prosenttiin. Vain työllisyyttä parantamalla voimme nujertaa kestävyysvajeen, jonka ikääntyminen aiheuttaa. Meidän tulee luoda kannustimia niin, että työn vastaanottaminen on aina parempi vaihtoehto kuin kotiin jääminen. Työperäisen maahanmuuton kasvattaminen tulee olla seuraavan hallituksen ohjelmassa.

Haluan, että verotulomme riittävät laadukkaisiin palveluihin, päiväkoteihin, koulutukseen, tutkimukseen, sosiaali- ja terveydenhuoltoon, liikuntaan, kulttuuriin sekä vanhustenhoivaan. Perhepolitiikka vaatii uutta otetta, jotta suomalaiset nuoret naiset ja miehet uskaltavat perustaa perheitä ja hankkia lapsia. Soteuudistuksen saattaminen onnistuneesti maaliin vaatii paljon vielä seuraaviltakin hallituksilta.

Monet viestit kouluista ovat huolestuttavia. Kouluissa on levotonta eikä oppiminen suju kuten vielä vuosikymmen sitten. Koulujen henkilöstön jaksaminen on kovilla. Didigitalisaatio etenee liiallisella vauhdilla niin, etteivät lapset eivätkä opettajat kestä kyydissä. Kirjojen kunnianpalautuksella on kiire. Peruskoulumme kaipaa omaa isoa remonttiaan sote-uudistuksen jatkoksi.

Ei riitä, että Tampere ja muutama muu kasvukeskus ovat kovassa vauhdissa. Itä-Suomen ongelmiin pitää vihdoin tarttua. Keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon Lappeenrannan puoluekokouksessa virittämää keskustelua Itä-Suomen erikoistalousalueista tulee jatkaa. Suomi tarvitsee viime hallituskausia väkevämpää aluepolitiikkaa. Kaksoiskuntalaisuus on seuraavalla hallituskaudella selvitettävä.

On saatava jatkoa viitostien ja Savonradan kehittämiselle sekä rahoitusta alempaan tieverkkoon. Myös tietoverkkojen rakentamiseen on saatava vauhtia.

Suomi on Euroopan metsäisin maa, ja me tunnemme metsämme ja vastuumme. Haluamme taata metsien luontoarvot tavalla, joka mahdollistaa suomalaisen hyvinvoinnin. Me itse tiedämme parhaiten, miten se tehdään. Tästä asiasta emme halua emmekä voi antaa päätösvaltaa kenellekään muulla. Piste.

Ruoka on kuluttajille kallista. Tuottajille jäävä siivu on silti niin ohut, että maatalous on kannattavuuskriisissä. Maatilojen on saatava tuotteistaan oikeudenmukainen hinta. Vain siten turvaamme maatalouden tulevaisuuden ja sen, että suomalaisille on tarjolla hyvää, kotimaista ruokaa niin rauhan kuin kriisienkin aikana.

Mikkeli maakuntansa veturina tarvitsee ehdottomasti kansanedustajan, joka rohkeasti ja määrätietoisesti vie viestimme pöytiin, joissa tärkeät päätökset tehdään. Olen valmis tuohon tehtävään.

Hyvät mikkeliläiset ja eteläsavolaiset äänestäjät. pyydän tukeanne: tehdään yhdessä loppu maakunnan alamäestä. Etelä-Savo on Suomen kauneinta seutua, tehdään siitä yhdessä vielä parempi!

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti